Extratuloa nettisivujen avulla

Affiliate-markkinointi eli kumppanuusmarkkinointi on yksinkertainen tapa tuottaa tuloja nettisivun avulla. Käytännössä kumppani saa tuloa toteutuneiden tulosten mukaan. Tulokset voivat olla esimerkiksi osto verkkokaupasta, uutiskirjeen tilaus, yhteydenottopyyntö tai rekisteröityminen sivustolle. Kumppani toimii siis mainoksen julkaisijana ja saa tuloja siitä, että sivuston tai blogin kautta mennään mainostajan sivustolle ja tehdään jokin ennalta sovituista toiminnoista.

Suomessa toimii useita affiliate-verkostoja ja esimerkkinä mainostajasta mainitaan vaikkapa nettikasinovertailu.info. Parhaiten kumppanuusmarkkinointi toimii, kun linkit sivustolla johtavat tuotteiden sivuille, joita todella halutaan suositella ja jotka liittyvät sivuston teemaan.

Eri kumppanuusmarkkinoinnin tyylejä

Pay-per-click -mainonta (PPC) tuo mainostajalle lisätuloja joka kerta, kun joku klikkaa nettisivuille sijoitettua mainosbanneria. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei yritä saada aikaiseksi ns. “vahinkoklikkauksia”, sillä esimerkiksi Google AdSense puuttuu tähän nopeasti poistamalla sivuston hakulistoiltaan. Yksi klikkaus tuottaa yleensä muutaman sentin.

Cost-per-thousand (CPT) tuo mainostajalle määrätyn verran lisätuloja sen mukaan, montako kertaa mainos on nähty. Jos sivuilla on paljon kävijöitä, tämä on varsin toimiva vaihtoehto.

Mainoksia voi myös lisätä omaan RSS-feediin. Tätä varten pitää tutustua muutamiin seikkoihin, sekä asentaa esimerkiksi Feedburner-niminen ohjelma, ja Google AdSense lähettää feediin mainoksia. Tekstin sisään lisättävät mainokset ovat linkkejä esimerkiksi blogitekstissä, jota klikkaamalla lukijat päätyvät mainostajan sivuille.

Nettisivuista kannattaa pitää huolta

Jos sattuu olemaan jonkin alan asiantuntija, voi nettisivujen kautta myydä esimerkiksi e-tuotteita, kuten e-kirjoja. Suhteellisen helposti voi myös koota toimivan, kiinnostavan e-kirjan jostakin aiheesta ja myydä sitä nettisivujen kautta. Myös webinaarit saattavat tuoda uusia asiakkaita ja lisätuloa uudella tavalla.

Valitsipa minkä tahansa tavan, tulee pitää mielessä myös nettisivujen käyttäjät. Monet lukijat suhtautuvat myönteisesti markkinointiin, jos se on vilpittömässä mielessä tehty eikä liian häiritsevää. Tästä on kuitenkin myös päinvastaisia esimerkkejä, kuten pop-up markkinointi. Ruudulla välkkyvät rasittavat bannerit ajavat monet asiakkaat pois sivustolta, joten kannattaa käyttää huolellista harkintaa, millaista mainontaa sivustolla halutaan käyttää.